Tuote-esittelypäivä LVI-Palvelu Mainiolla

Toivakkalainen Lvi-Palvelu Mainio Oy vietti avointen ovien ja esittelypäivää viime perjantaina. Päivän aikana esiteltiin ilmanvaihto- ja kodin putkiremonttia sekä lämmitysjärjestelmä vaihtoehtoja. Lisäksi paikalla oli Oraksen vesihanaesittely.
LVI-Palvelu Mainio on aloittanut toimintansa vuonna 2014 joulukuussa.
– Aloittaessani työ oli lähinnä putkiasennus- ja ilmanvaihtotöitä. Lisäksi työnkuvaan kuuluivat putki- ja ilmanvaihtolaitteiden huolto- ja korjaukset. Muita työntekijöitä ei aluksi ollut, vaan työskentelin silloin yksin, kertoo toimitusjohtaja Petteri Pölkki.
Sittemmin työt lisääntyivät siinä määrin, että piti lisätä henkilökuntaa.
– Vuoden 2016 aikana tuli yritykseemme ensimmäinen ulkopuolinen putkiasentaja. Tällä hetkellä meillä työskentelee itseni lisäksi viisi työntekijää ja yksi alihankkija.
Urakointia on ollut alusta saakka mutta hieman pienemmässä mittakaavassa. Nyt tehdään myös isompien kohteiden ilmastointi- ja putkitöiden urakointeja.
– Viime vuosina lämmitysjärjestelmien muutokset ovat lisääntyneet. Kaikkia kolmea uutta lämmitysjärjestelmää kysellään. Maalämpö-, ja ilmalämpöpumput sekä varsinkin ilmavesipumput ovat suosittuja vihreästä siirtymästä johtuen.
Suurin ero maalämmöllä ilma-vesilämpöpumppuun on, että maalämpö vaatii lämpökaivon tai kentän ja siitä tulee huomattavia kustannuksia. Kunnissa on toki myös mahdollisia rajoitteita pohjavesialueilla mutta muuten maalämpö käy lähes kaikkialle. Myös muut ympäristötekijät voivat lisäksi vaikeuttaa maalämmön asentamista. Säännökset näissä asioissa ovat pitkälti kuntakohtaisia.
Nykyaikainen LVI-yritys on monipuolinen vaikuttaja ja rakentaja kyläyhteisöjen ja kaupunkien rakentamisessa. Viime vuosina myös mökkien jätevesijärjestelmät ovat olleet puheenaiheina.
– Monet mökkiläiset ovat joutuneet asentamaan kesäasunnoilleenkin asianmukaiset luontoa säästävät ja lain vaatimat järjestelmät, Petteri Pölkki kertoo.
Mukana olivat cTc:n, Oraksen, Valloxin ja Uponorin esittelijät. Esittelypäivän makkara- ja kahvitarjoilussa vastasi Samuli Pölkki.

Veikko Ripatti