Myös Uuraisilla ja Toivakassa rynnättiin joditabletteja ostamaan

Sosiaali- ja terveysministeriö päivitti viime viikolla ohjeen lääkejodin käytöstä säteilyvaaratilanteessa. Ohje päivitettiin edellisen kerran 20 vuotta sitten ja myös kansainväliset suositukset ovat päivittyneet sen jälkeen. STM:n erikoisasiantuntija Elina Asolan mukaan myös turvallisuustilanteen muutos on korostanut tarvetta päivittää ohjeistusta.
Turvallisuustilanteen muutos tarkoittaa tässä tapauksessa Ukrainan sotaa. Näin korkealta taholta tullut ajatus siitä, että ydinpommi tai hyökkäys ydinvoimalaan saattaisi olla ihan oikea uhka, aiheutti ihmisissä luonnollisesti pelkoa. Pelko kanavoitui toimintaan ja pian joditabletit loppuivat apteekeista.
Samaan aikaan säteilyturvakeskus kiirehti korostamaan, että tilanne Suomessa on yhä hyvin turvallinen, eikä Suomeen kohdistu säteilyturvallisuusuhkaa kotimaisista tai lähialueiden ydinvoimaloista, eikä varsinkaan Ukrainasta, joka on säteilyvaaran vuoksi turvallisen kaukana.
Joditablettien kysynnässä oli piikki jo keväällä. Tabletteja on myyty 4,7 miljoonaa kappaletta sen jälkeen, kun Venäjä aloitti suurhyökkäyksensä Ukrainaan. Apteekkiväki olisi toivonut ministeriöltä ennakkotietoa, että päivitys on tulossa, jotta he olisivat voineet varautua arvattuun kysyntäpiikkiin.
Uusi ohjeistus on, että 12–40-vuotiaalle suositeltu kerta-annos säteilyvaaratilanteessa on 130 milligrammaa kaliumjodidia. Yli 3-vuotiaat lapset ottavat puolet tästä annoksesta.
Suomen apteekeissa ei tällä hetkellä ole myynnissä valmistetta, jonka tarkka annostus alle 3-vuotiaille tai alle kuukauden ikäisille olisi mahdollista.
Julkinen terveydenhuolto hankkii alle 3-vuotiaille soveltuvia joditabletteja ja selvittää parhaan mahdollisen tavan jakaa niitä lasten vanhemmille ja raskaana oleville. Terveydenhuollon toimijat alueilla tiedottavat asiasta, kun jodivalmistetta on saatavilla.

Toivakan apteekin työntekijät Eveliina Mäenpää ja Petra Pynnönen kertoivat, että uutiset joditablettien varaamisesta alle nelikymppisille henkilöille on otettu hyvin vastaan. – Joditabletit ovat nyt loppuneen Toivakan apteekista ja lisää tule viikolla 43. Monet 40 vuotta täyttäneet ovat myös tabletteja ostaneet. Suositus on, että niitä varattaisiin alle 40-vuotiaille. Myös ohikulkevat autoilijat ovat niitä ostaneet niin Leivonmäellä kuin Toivakassakin, kertovat Eveliina ja Petra.

rainena

Apteekkari Jari Lampila ja farmaseutti Elina Saarinen osasivat varautua joditablettien kysyntään heti päivitysuutisen kuultuaan. – Viime keväänä koettiin samanlainen ostopiikki. Silloin ongelmia aiheutti hieman viiveellä päivittyvä verkkokauppa, joka ei aivan ajoissa kertonut asiakkaille, että joditabletit ovat lopussa, Lampila kertoo. Myös Uuraisilla tabletteja on myyty myös huomattavasti suositusikää vanhemmille.

Hanna Lahtinen, Veikko Ripatti