Toivakkalainen toimittaja-kirjailija Timo Siukonen ei ole eläkepäivilläkään malttanut luopua kirjallisista töistä.
– Pääsin eläkkeelle Helsingin Sanomista 2012 tutkivana journalistina, sen jälkeen perustin yrityksen Siukin Sanomat, jonka lopetin viime vuodenvaihteessa tietokirjailijana. Siihen loppui ansiosidonnainen työ. Nykyistä vaihetta kuvaan sanaparilla aktiivinen eläkeläinen, joka harrastaa ja askartelee kaikenlaista oman osaamisensa parissa, Siukonen kertoo.
Viimeisimpänä Siukonen on askarrellut Siukosten musikaalisen sukukirjan: Hyvästi Ruovesi! Siukoset lähtivät, Siukola jäi.
– Pääaiheena on Ruoveden maisemissa syntynyt Siukosen musiikkisuku ja sivuaiheena käsittelen musiikkia laaja-alaisesti: musiikki ja aivot, musiikki ja geenit, musiikki ja evoluutio, musiikki ja dna, musiikin, erityisesti kirkkomusiikin tulo Suomeen ja sen historia. Esimerkkien kautta kerron, miten maataloutta harjoittaneesta torpparisuvusta kehittyi musiikkisuku, kun 1800-luvun loppupuolella eläneelle Herman Markuksenpoika Siukolalle eivät rengin työt maistuneet. Nuoren miehen tarmolla hän irtaantui perinteestä ja kouluttautui itsenäisesti lukkariksi, urkuriksi ja kanttoriksi. Ensimmäinen virka oli Seinäjoen seurakunnassa, toinen ja viimeinen Valkealassa. Hermanin ja vaimonsa Fredrika Helinin jälkeläisistä on syntynyt mm. kolme Maj Lind -pianokilpailun voittajaa, trio-Siukonen, säveltäjä Wilho Siukonen, nykyiset kansainvälisesti menestyneet pianistit Laura Mikkola ja Antti Siirala.
Sukututkimuksellisesti hän törmäsi haasteeseen jo projektin alkuvaiheessa.
– Asussa havaittiin kaksi suurta tietoaukkoa ja niiden paikkaaminen oli haastavaa. Siukosen mieslinja pysähtyi isäni isän isän isän isään Simo Simonpoika Parmaniemeen, joka eli vuosina 1695-1752, hänen syntymästään ja vanhemmista ei ollut muuta merkintää kuin että isän nimi oli Simo ja syntymäpaikkana kirkonkirjojen mukaan Messukylän seurakunnassa Teisko, Pengonpohja, Parmaniemi. Isäni isoisän elämästä ja hänestä taaksepäin ei ollut tehty mitään erityistä sukututkimusta. Haaste oli siinä, että piti aloittaa perussukututkimuksesta eli istua kirkonkirjojen ääressä ja yrittää tulkinta asioita oikein. Onneksi Kansallisarkiston ja Suomen Sukuhistoriallinen seura ovat julkaisseet internetissä noita skannattuja kirkonkirjoja ja siten niitä pääsee lukemaan kotitietokoneelta, Timo Siukonen kertoo.
– Myös Toivakan kirjastolle suurkiitokset toiminnasta. Lienen ollut viime kesänä ahkerin kaukolainaaja. Sain loistavan palvelun avulla kaikki kymmenet lähdeteokset Anne Vihisen ammattitaitoisella avulla, hän lisää.
Kovakantisessa kirjassa on 248 sivua, henkilöluettelossa noin tuhat nimeä ja lähdeluettelossa yli 120 tietokirjaa ja tutkimusta.
Siukosten sukukirja ei ole ensimmäinen Timo Siukosen omasta suvustaan kirjoittama teos.
Julkaisin äitini puolen perinteisen sukukirjan 2006 nimellä Intermezzo – Stenrothien välisoitto, joka käsitteli vänrikki Erik Stenrothin ja hänen vaimonsa jälkeläisiä. Siinä on yli 1100 sivua ja yli 30 000 nimeä. Työ kesti kymmenen vuotta. Tämän kirjan idea oli toinen, päätin selvittää isoisäni vanhempien esivanhemmat viidessä sukupolvessa ja jälkeläiset viidessä sukupolvessa. Siitä syntyi tiimalasin mallinen rakenne. Yhdistin suvun tarinan Ruotsin, Venäjän ja Suomen valtiollisiin historioihin, ja siitä syntyi konkreettinen käsitys, miten esimerkiksi Kustaa Vaasan, Kustaa II Aadolfin tai Aleksanteri I:n päätökset vaikuttivat esivanhempieni elämään Ruovedellä, Kurussa ja Teiskosta, jossa suvun alkujuuret sijaitsevat. Sukukirjan tekeminen on vaikeaa ja aikaavievää, mutta innostavaa ja palkitsevaa, hän kertoo.
Kun omaa sukua tutkii, on aina olemassa myös vaara, että törmää vähemmän salonkikelpoisiin sukulaisiin tai omituisiin piirteisiin. Myös Timo Siukonen oppi suvustaan uusia asioita.
– Huumorin pilke silmäkulmassa opin sen, että minulla on ilmiselvästi pottumainen sukunenä ja tunnistan itsessäni säveltäjä Wilho Siukosen luonnehdinnasta kirjeessä vaimolleen 1940: … ehkäpä löydän jostain selityksen siihen, mistä Siukoset ovat saaneet hirvittävän mököttämisen lahjan. Opin myös sen, että puhe musiikki-Siukosista pohjautuu todellisuuteen. Kirjassa selitän, mitkä tekijät vaikuttavat musikaalisuuden esiintuloon tai haihtumiseen eri sukuhaaroissa, hän kertoo.
Suuri sukukirjaprojekti ajoittuu aikaan, jolloin Timo Siukosen sukupolven kohtaamisoikeutta rajoitettiin ennennäkemättömällä tavalla. Kirjan valmistuminen osuu taas yhteen tiukimpien koronarajoitusten purkamisen kanssa. Kaksinkertainen juhlan aihe siis. Siukonen juhlii rauhoittumalla ja tapaamalla sukulaisia.
– Lyhyellä tähtäimellä lähden lepolomalle Kulttuurikeskus Sofiaan Helsinkiin, jossa voin rauhoittua ja vapautua puolen vuoden henkisestä stressistä ulkoilun, lukemisen ja hengellisen hartauden kautta. Pidemmällä tähtäimellä kesä tulee ja pitkästä aikaa saan viettää aikaa perheen ja ystävien kanssa ilman työprojekteja. Syksystä en osaa vielä sanoa mitään, hän päättää.