10-vuotisriemua päiväkoti Helmessä

Päiväkoti Helmessä juhlittiin kymmentä toiminnan vuotta riemukkaasti ja lasten ehdoilla Helmin päivänä viime perjantaina. Pienet villiviikarit pääsivät näkemään hassun pellen temppuja ja toilauksia ja ottamaan itsekin osaa taikatemppuihin. Lapset istuivat aurinkoisella verannalla vatsojaan naurusta pidellen ja työntekijät katselivat hymyillen sekä pelleä että lasten iloa.
Vanhemmat pääsivät mukaan juhlahumuun, kun heille tarjottiin iltapäivällä täytekakkukahvit ulkotiloissa. Eräs juhlapäivän tyytyväisimpiä oli päiväkodin johtaja Helena Veijonen.
– Jokainen lapsi on ainutlaatuinen helmi, jota pitää rakastaa ja hellästi hoivata, se on meidän periaatteemme, kertoi Helena.
Helena siirtyi Helmeen viisi vuotta sitten päiväkoti Pikkulan johtajan tehtävistä, saadakseen olla enemmän lasten kanssa tekemisissä.
– Nämä vuodet ovat olleet hyviä vuosia, meillä on hyvä työyhteisö ja työnantaja ja lapset ovat tosi ihania. Helmessä touhuaa 35 lasta, 1-6 ikävuoteen. Lapsimäärä on kasvussa. Yksi lisätyöntekijä on saatukin. Kristillinen päiväkoti kymmenen vuotta pienellä paikkakunnalla on sinänsä jo pieni ihme.
Helena Veijosen ilon päiväkodin olemassaolosta jakaa kannatusyhdistyksen hallituksen jäsen Liisa Finch.


– Ajatus lähti Anna-Maria Pursiaiselta, jolla oli kokemuksia kristillisestä päiväkodista. Idea muhi ja lopulta toteutus onnistui, löytyi rakentaja ja kunnan kanssa yhteistyö toimi hyvin. Toki talouden hoidossa on ollut vaikeuksia, mutta kriiseistä on selvitty. Erittäin iloisia olemme vanhempien kiitollisuudesta. Nytkin on jonossa lapsia tulossa. Rakkaudellisella lasten kohtelulla on ollut suuri merkitys ja sitä vanhemmat ovat arvostaneet, samoin kuin perusturvan kokemista päivähoidossa. Lisäksi olemme opettaneet hyvän käytöksen perustaitoja, anteeksiantoa ja -pyytämistä ja vielä lisäksi englannin kieltä, laulua ja musiikkia. Me teemme retkiä ja meillä on aikaa ottaa lapsi syliin. Päiväkodissa kristillisyys näkyy ruokarukouksina, lastenvirsinä, Raamatun kertomusten kuuntelemisena, eikä kiitos- ja anteeksi-sanoja unohdeta, kertoili Liisa Finch.
Kristillisen päiväkoti Helmen kannatusyhdistyksen hallituksen puheenjohtajana toimii Päivi Paananen. Yhdistys tekee paljon työtä vapaaehtoisesti ja on aina avustanut tiukoissa paikoissa.

Tellervo Lehtoranta