Tuhat kertaa on Taistoa tarvittu

Uuraisten Jokihaarassa Kotimaan talossaan Taisto Lähteelä ottaa haitarin syliinsä hellästi kuin morsiamen.
–Pahuksen raskaaksi on soitin käynyt, sanoo Taisto, lähes tunnilleen 80 vuoden ikäinen ja vetäisee juhlaruusujen keskellä tunteella ja rutinoitunein sormin Pelimannin jäähyväiset. Sen hän toivoo saavansa soittaa ylihuomenissa Suolahdessa Senioriharmonikkakisoissa, minne mieli taas kerran palavasti halaa taitoa koetukselle viemään.
Taisto on Uuraisten ykkösviihdyttäjä. Missä vain on pienetkin bileet, sinne hänet on kutsuttu ja kutsutaan yhä tunnelmanluojaksi. Ja Taistohan lähtee. Kertoja on satoja ja paikkojakin satakunta. Hän vetäisee humpat ja tangot ja polskat ja laulaa, laulaa vivahteikkaalla miehenäänellä, josta ei ikää erota hempeimmästäkään sävelmästä.
Soittaja-Taisto on suuri osa pienen kunnan musiikkikulttuuria.
– Musiikki on kansainvälinen kieli, kaikki sitä ymmärtävät, sanoo Taisto asian omakohtaisesti kokeneena. Takana hänellä on oma Melody-yhtye, 15 keikkavuotta Tuula Anneli ja Hannu Salmisen kanssa, vuodet Hannu Wacklinin mukana ja vuosikymmenten omat soitot alkaen 15-vuotiaana isä-Väinöltä saadulla harmonikalla Ristiahon kotitalossa.
Taiston elämä on ollut paljon muutakin kuin musiikkia ja kädet ovat askaroineet muuallakin kuin koskettimilla. Melkein koulupoikana hän oli isän kanssa metsätöissä ja sitten Jokihaaran sahalla, nyt jo ajat sitten kadonneella. Siellä hän myös ensi kertaa katseli sirkeää Railia, josta sitten tuli elämänkumppani, nyt huonosti liikkuva ja siksi Taiston hellimä. Kivelän Kaukon verstaalla Taisto oli rasvarina ja asui Mäki-Matin kaupan yläkerrassa. Muutto tuli Tikkakoskelle kahdeksikymmeneksi vuodeksi, missä hän toimi tehtaan autonkuljettajana ja konepuristinasettajana. Töitä tehtiin lauantaisinkin ja illalla lähdettiin keikalle. Se oli raskasta, mutta antoisaa. Varhaiseläkkeelle hän jäi alta kuusikymppisenä.
Vuonna 1982 Lähteelät rakensivat talon Jokihaaraan. On paljon puuta, mukavia sohvia ja kirjahyllyssa pokaaleja soittokisoista. Kaksikymmenvuotiaan Misu-kissan lempipaikka on Taiston sylissä. Lapset Seppo ja Sirpa ovat jo poissa kotoa, mutta usein talo täyttyy lastenlastenlapsistakin. Raili-vaimo tarvitsee apua ja Taisto on aulis passari. Hän keittää puurot ja kahvit, hakee postin, käy kaupassa, tekee lumityöt ja auttaa ruuanlaitossa. Yhdessä otetaan kahviperäistorkut. Suuri ilonaihe oli saada ajokortti taas viideksi vuodeksi eteenpäin ja näin varmistaa kauppa- ja keikkareissut.
–Tottahan minä elämääni tyytyväinen olen. Tasapaksua tämä eläkeläisen elämä on, mutta päivääkään en vaihtaisi pois, siteeraa Taisto hänelle tuttuakin tutumpaa laulua.
Terveydestä Taisto on kiitollinen. Toki remppaa on ja asioita, jotka vaativat lääkärin luona käyntejä, mutta sänkyyn ei ole ollut tarvis sairastamaan jäädä. Varsi on taipunut kumaraan, mutta muisti pelaa.
– Soitto pitää mielen virkeänä ja pään selvänä, niin että vielä tässä iässäkin voi oppia uutta, ihan soitostakin, selittää Taisto.
Ja sitten Taisto kertoo, miten tipalla soittoharrastus kerran oli. Hän hankki trumpetin ja pisti haitarin myynti-ilmoituksen ihan lehteen. Ostajia ei ilmaantunut yhtäkään ja Taistolle tiivistyi ilmiselvä totuus: trumpettia soittaessa ei voi laulaa. Ja laulu, se on Taistolle lähes soiton veroinen asia. Näin haitari jäi ja trumpetti lähti. Nykyinen soitin on jo iäkäs ja Taisto katseleekin kuvastoista uusia. Hintahaitari alkaa kolmestakymmenestä tuhannesta alaspäin joten kalleimmille vain pudistellaan päätä.
Suolahden Seniorisoitoissa Taisto muuten selviytyi kolmanneksi ja pokaali tuli taas. Taisto soitti hänelle arvalla osuneen kappalleen Syystuulia.
– Kovasti tuntui yleisö tykkäävän siellä niinkuin muuallakin, sanoo Taisto kiitollisena.

 

Tellervo Lehtoranta