Rivakasti vierähtänyt vuosisata

Toivakan Rivakka täytti viime vuonna pyöreät sata vuotta ja sehän on kirjan arvoinen saavutus. Marja-Leena Laitinen on tehnyt suururakan ja koonnut kansien väliin seuran keskeisimmät vaiheet. Asiasta alettiin puhua jo lähes kolmisen vuotta sitten. Eniten äänessä oli kunniapuheenjohtaja Pauli Hintikka, mutta asiasta innostuivat myös muut aktiivit, kuten Terttu Marttila. Kirjasta Toivakkatalon olohuoneeseen keskustelemaan ovat lisäksi kokoontuneet entinen opettaja ja aikuisurheilutähti Marjatta Taipale, sekä Sisko ja Mika Minkkinen, jotka edustavat Rivakan nykypäivää.
– Paulin ja Tertun lisäksi sain loppuvaiheessa paljon apua Sisko Minkkiseltä. Kokonaisuudessaan projektia voi kutsua haastavaksi, toteaa kirjoittaja Marja-Leena Laitinen. Historiikin tekemisen vaikeudet liittyivät nimenomaan arkistomateriaalin hajanaisuuteen ja suoranaisiin aukkoihin, sekä hieman yllättävästi kuvien puutteeseen. Kaikista hankaluuksista huolimatta Laitinen on pystynyt luomaan varsin värikkään ja elävän kuvan urheilusta Toivakassa viimeisen sadan vuoden aikana.
Rivakan kokouspöytäkirjat ovat tallella vasta vuodesta 1952 lähtien. Sitä edeltävästä ajasta Marja-Leena Laitinen löysi tietoa lehdistä, maakunta-arkistosta.
– Perustamisuutinen löytyi Suomalainen-lehdestä. Silloin teki mieli todella kiljahtaa riemusta, kun tuntikausien mikrofilmien selaamisen jälkeen uutinen löytyi, Laitinen kertoo.
Kirjan jakaminen kahteen osaan, joista ensimmäinen käsittelee kronologisesti Rivakkaa Toivakan urheiluelämässä ja toinen keskittyy Rivakan urheilijoihin ja lajeihin on hyvä valinta. Se tekee teoksesta helppolukuisen.
Elämä vuonna 1915 oli toisenlaista. Muutama vuosi aikaisemmin perustetun Toivakan pitäjän asukkaiden arjen täytti enimmäkseen työ pelloilla ja navetoissa. Mutta maailma oli muuttumassa.
– Liikunta on ihmiselle luontaista, heti kun vapaa-aikaa vähän jäi, niin varsinkin miesporukat ryhtyivät kisailemaan. Otettiin vaikka keppi maasta ja heitettiin, Marja-Leena Laitinen kertoo. – Tai vedettiin köyttä tai sormikoukkua, lisää Marjatta Taipale sen näköisenä, että olisi helposti houkuteltavissa kilpasille.
– Vaikutteet tulivat aina muualta ja olosuhteet vaikuttivat siihen kuinka hyvin ne juurtuivat Toivakkaan, Marja-Leena Laitinen sanoo.
Juuri perustettu urheiluseura aloitti juhlallisesti. Toivakan kirkkoherra ja sittemmin kuuluisa virsirunoilija Simo Korpela kirjoitti tilaisuuteen runon ja lienee Korpeloilla tekemistä seuran nimenkin suhteen. Korpelan kotipitäjässä Teuvalla kun oli jo 13 vuotta toiminut seura nimeltä Teuvan Rivakka.
”Voimistelun ja urheilun harrastus vaikkapa vaistomaisestikin on ihmiskunnalle aina ollut yleinen ilmanalasta ja rotuerotuksista huolimatta Ruumiimme voiman ja kestävyyden osoiteukset eivät saa olla raakuuden näytteitä, vaan kaikkien hyvien voimien yhtymä, jota johtaa luja tahto”, lausui lehtori Arvo Vartia avajaispuheessaan.
– Ihan sopisi tähänkin päivään, toteaa Pauli Hintikka.
Pian kuitenkin keskityttiin nuoressa ja kahtiajakautuneessa valtiossa raakuuden näytteisiin.
– Korpelan pojat Kalervo ja Pellervo olivat Rivakan perustamisessa primus motoreita vuonna 1915, mutta sitten he kaatuivat vuoden -18 sodassa ja toiminta taantui, kertoo Pauli Hintikka.
Korpelan poikien kuolema kahden päivän sisällä helmikuussa Mikkelissä oli kova isku rovastin perheelle ja Rivakkakin haipui hetkeksi taka-alalle. Urheiluharrastusta kuitenkin jatkettiin Toivakan suojeluskunnan riveissä. Mitä rauhallisemmiksi ajat pikkuhiljaa palautuivat, sitä enemmän suojeluskunnan toiminta oli urheilua ja kuolemia ja haavoittumisia tapahtui enää pesäpallokentällä. Kuitenkin vasta 1930-luvulla palattiin Rivakkaan ja toiminta käynnistettiin uudelleen vuonna 1932. Seurassa harrastetut lajit olivat hiihto, yleisurheilua ja pesäpallo.

Rivakkaa tekivät tunnetuksi 1950 – 1970-luvuilla yleisurheilijat. Juhani Manninen oli menestyksekkään sisarussarjansa suurin yleisurheilutähti ja edusti Suomea Rooman olympialaisissakin. Hänen päälajinsa oli pituushyppy. Tapani Häkkinen kuului keskipitkien matkojen kärkijuoksijoihin ja edusti Suomea useissa maaotteluissa. Ritva Metso oli 70-luvulla moninkertainen suomenennätysnainen kuulantyönnössä ja 5-ottelussa ja kuuluu yhä kymmenen kaikkien aikojen eniten Kalevan maljan pisteitä keränneen urheilijan joukkoon, vaikka lopetti uransa jo 26-vuotiaana. Sami ja Pekka Niemi tekivät Rivakkaa tunnetuksi voimisteluareenoilla. Nykyään menestyneimmät yksilöurheilijat löytyvät aikuisyleisurheilusta, kirkkaimpina tähtinä Terttu Marttila ja Marjatta Taipale, sekä tulevaisuuden lupaus Sisko Minkkinen.
– Nyt eläkkeellä olen täällä koikkelehtinut, tuumaa Marjatta Taipale. Ja aika hurjaa koikkelehtimista se on ollutkin. SM-mitaleita on niin paljon, ettei lukumäärää muistakaan.
Aikuisurheilu- aikaisemmin veteraaniurheilubuumin isä on edesmennyt kunnanjohtaja ja Rivakka-aktiivi Matti Niemi.

Rivakasta on osallistuttu ahkerasti myös valtakunnallisiin tapahtumiin. – Meillä oli esimerkiksi viimeisissä suurkisoissa 90-luvulla Suomen suurin joukkue, mainitsee Terttu Marttila. Suurkisat loppuivat talousvaikeuksista kärsineet SVUL:in lakkauttamiseen.
Varoja toimintaan on hankittu monilla tavoin. Alkuaikojen iltamaperinteestä siirryttiin 50-luvulla tansseihin seurantalolla.
Sitten tuli maaltamuutto ja vei tanssijat mukanaan. Verokalenteria ja Toivakan Joulu –lehteä julkaistiin 60-70 -luvuilla ja jälkimmäistä jälleen 90-luvulta alkaen nykypäiviin saakka.
Kunniakierros on valtakunnallinen tapahtuma, mutta harva seura osaa ottaa siitä niin suuren hyödyn irti kuin Toivakan Rivakka. Tämä on pitkälti Terttu Marttilan ansiota.
– Tertun tapa hankkia sponsoreita on jotain aivan uskomatonta, ihmettelee Marja-Leena Laitinen.

Urheilupaikat ovat sadassa vuodessa muuttuneet. Ensin oli Perälän kaupan vieressä Hiekkasen kenttä. Vuonna 1954 rakennettiin keskusurheilukenttä, jonka avajaisissa esiintyi itse Tapio Rautavaara.
Vuonna 1964 päästiin myös sisällä liikkumaan asianmukaisissa tiloissa kun uuden keskuskoulun yhteyteen valmistui liikuntasali. Vuonna 1999 rakennettiin uusi sali, joka ei aivan riitä nykyisen suosikkilajin salibandyn virallisiin mittoihin ja nuorten Tigersien kotipelit joudutaan pelaamaan Lievestuoreella. Alle 10-vuotiaat lapset voivat vielä pelata viralliset pelitkin Toivakan salissa.
Salibandyinnostus jyllää Toivakassa ja joukkueurheilu on ainakin tällä hetkellä yksilölajeja vahvempi. Pyyntö salin laajentamisesta on kuntaan jätetty ja aina löytyy parannettavaa muissakin liikuntapaikoissa.
– 2005 muutimme Toivakkaan ja lähdimme melko pian mukaan Rivakan toimintaan. Viime vuonna sitten naapuri Saarelaisen Päivi pyysi tilalleen johtokuntaan, Sisko Minkkinen kertoo.
– Pieneksi kunnaksi täällä on lapsilla todella hyvät harrastusmahdollisuudet, Mika Minkkinen lisää. Molemmat toivovat lisää vanhempia mukaan talkootoimintaan, jonka he itse ovat kokeneet myös hyväksi tavaksi tutustua uusiin ihmisiin.
– Loistava juttu, että on saatu tällaisia uusia aarteita kuten esimerkiksi Minkkiset ja Ruohosen Jenni mukaan, Terttu Marttila sanoo.
Vaikka salibandyssäkin kilpaillaan, on harrastaminen ja kuntourheilu tällä hetkellä pääasia. – Jos haluaa kilpailla, niin siihen pitää olla mahdollisuus, mutta ei pakolla, Sisko Minkkinen sanoo.
– Minä olen kilpaurheilija, mutta nuorten suhteen ajattelen, että tärkeintä on saada nuoret liikunnan pariin. Jos kilpailukipinä syttyy, niin antaa sen syttyä ja palaa, Pauli Hintikka päättää.