Erilaista sirkusta Uuraisilla


Jos Uuraisten lapset odottivat pupuja taikurin hatusta ja katoavia kananmunia, he pettyivät katsellessaan Circus Uusi maailman esitystä nuorisoseurantalolla. Muutama aikuinen ja yli 30 lasta sai seurata erilaista KUUMU-uutta sirkusta. Herpaantumattomalla mielenkiinnolla haitarilla ja sellolla soitetun iskelmämusiikin, liikunnan ja ilmeiden kavalkadia seurattiinkin.
-Esitys oli hyvä. Hyvä,vaikka erilainen, kuin sirkukselta yleensä odotetaan, tiivisti katsojista taikatemppujen ammattilainen Risto Kaistinen.
Esityksen neljä nuorta, Erika Forsberg, Pekka Huttunen, Lotta Roukala ja Eero Virtanen olivat suunnitelleet näytännön varta vasten seura- ja kylätalojen näyttämöille. Näytös oli ulkomaiden esityksetkin huomioiden yhdeksästoista.
-Olemme löytäneet tyylimme ja tämä työ on meille koko maailma, vakuuttivat notkeat tytöt.
Akrobatiaa lavalla nähtiinkin. Esiintyjät pitävät sitä kuitenkin enemmän ilmaisukeinona, kuin taituruuden osoituksena. Katsojilla on oma tehtävä tulkitaja elää näytöstä oman mielentilansa mukaan.
-Perinteisen sirkuksen mielikuva on niin vahva, että meidän tyyliimme täytyy katsojan vain hypätä. KUUMU on mielentila, jossa erilaiset ihmiset kohtaavat toisensa tai sitten eivät kohtaa. Monen asian merkitys täytyy katsojan itse määritellä, selitti Lotta Roukala.
Esiintyjät itsekin olivat näytökseen tyytyväisiä ja halasivat onnellisina toisiaan esiripun takana.

Cirkus Uusi Maailma on jyväskyläläinen nykysirkusryhmä. Sen tarkoituksena on valmistaa vahvasti visuaalisia esityksiä uuden sirkuksen periaattein: yhdistämällä sirkuksen ja muiden taiteenalojen keinoja ja menetelmiä.

Kuva
Musiikkia ja akrobatiaa tarjosi KUUMU-sirkus Uuraisilla.