Juttuarkisto

Sodasta ja sovinnosta

Sodasta ja sovinnosta

Sata vuotta sitten Suomessa olivat levottomat ajat. Silloin, eikä vielä pitkään aikaan sen jälkeenkään puhuttu sisällissodasta. Vieläkin nimitys särähtää monen korvaan, mutta niin toki tekevät vapaussota, kansalaissota ja punakapinakin. Tampere oli tapahtumien keskipisteessä ja siellä myös satavuotismuistelu näkyy selvimmin, museoissa ja näyttelyissä, mutta myös aivan katukuvassa valokuvina autenttisilla tapahtumapaikoilla. Uuraisilla muisteltiin vuoden 1918 tapahtumia muutama viikko sitten seurakunnan järjestämässä Sovinto 100 -keskustelutilaisuudessa. Vaikka tapahtumien jälkeen sukupolvien ketjuun on tullut muutama lenkki lisää ja kauna ja suuri osa muistoistakin kadonnut ajan hämärään, ei asia ole aivan neutraali vielä Uuraisillakaan, joka sentään selvisi sodasta melko vähällä. Aiheen arkuuden aisti vielä maaliskuussa 2018 […]

Tuomaksen korjaamolle löytyi ihannetilat

Tuomaksen korjaamolle löytyi ihannetilat

Elokuussa 2015 nuori yrittäjä Tuomas Litmanen aloitti autokorjaamotoiminnan Uuraisilla, legendaarisen Uuraisten ”Shellin” huoltohallissa. Marraskuussa vuotta myöhemmin huoltamohallit ja samalla myös Litmasen yrityksen tilat tuhoutuivat tulipalossa. Melkein puolitoista vuotta autokorjaamo toimi sen jälkeen palaneen hallin paikalle pystytetyssä teltassa. – Nyt löysin uudet tilat vuokralle Uuraisten keskustan teollisuusalueelta. Nämä ovat todella toimivat, yrittäjä kertoo pari viikkoa uusissa tiloissa toimittuaan. Litmanen on tilavaan työhalliinsa hankkinut jo pientarvikkeista alkuvarastoja sekä renkaita myyntiin. Huollot onnistuvat vuokranantajan hankkiman autonosturin avittamana. Läpiajettavan hallin omistaa Kuljetusliike Tannermäki S & T Oy, joka käyttää hallia myös oman kalustonsa huoltoihin. Tuomas Litmanen on yrittäjävuosinaan huomannut, että Uuraisilla on ollut selkeä […]

Toivakan maamerkki näkyy

Toivakan maamerkki näkyy

Toivakan Viisarimäen teollisuusalueen tieliittymään on kohonnut komea maamerkki. Nelostien suunnasta tulevat tietävät varmasti, että on tultu paikkakunnalle nimeltä Toivakka. Jätkänkynttilää kuvaava rakennelma on halkaisijaltaan kolme metriä ja korkeutta sillä on yhdeksän metriä, jalustan kanssa se kohoaa yli 10 metriin. – Pintavaippa on Cor-Ten -terästä, joka patinoituu suhteellisen nopeasti pinnastaan eli ns. ruostuu. Valot asennetaan tällä viikolla. Koko komeus on valmis kunhan kelit muuttuvat vähän kosteammiksi ja pinta saa värinsä, kertoo Toivakan kunnan tekninen johtaja Jukka Paalanen. Veikko Ripatti

Hevonen ilta-auringossa. Kuva Hanna Lahtinen

mde

Varpuspöllö on Suomen pienin pöllö. Kuva Erkki Rauhala.

Varpuspöllö on Suomen pienin pöllö. Kuva Erkki Rauhala.

Uurainen 150

Uurainen 150

Perjantaina 9.2.2018 Uurainen täyttää virallisesti 150 vuotta ja tämän vuoksi koulukeskuksen salissa järjestettävä kunnanvaltuuston kokous on tavallista juhlavampi ja mukana on myös monenlaista ohjelmaa, joissa pääosassa ovat nuoret uuraislaiset. Kokoukseen ovat tervetulleita kaikki uuraislaiset. Oheinen Tyyne Kässin kunnalle lahjoittama kuva vuodelta 1907 on kenties vanhin olemassaoleva kuva uuraislaisesta kunnallishallinnosta. Kyseessä ovat Suomen ensimmäiset eduskuntavaalit, joissa maailmanlaajuisesti poikkeuksellisinta oli, että myös naiset saivat äänestää. Suomi antoi äänioikeuden naisille ensimmäisenä Euroopassa. Kuva on otettu vanhan kansakoulun pihalla ja todennäköisesti lavastettu ulos ehkäpä valaistusolosuhteiden vuoksi. Kuvassa on aikansa kuntavaikuttajia. Pöydän päässä kirjaa pitää opettaja E.V. Riihimäki. Hänen lisäkseen kuvasta löytyvät nahkuri Ville Hyvönen, […]