Juttuarkisto

Lentokonemekaanikosta luontoyrittäjäksi

Lentokonemekaanikosta luontoyrittäjäksi

Erä- ja Luontopalvelut HyvänTähen syntyi rakkaasta harrastuksesta ja ”metsäläisen” palosta päästä luontoon. Höytiäläinen Teijo Haapakoski oli jo pikkupoikana partiossa, oppi suorastaan ahmimalla erä- ja vaellustaitoja, ymmärsi, mitä vastuuntunto tarkoittaa. Teijo Haapakosken työura oli kuitenkin yli 30 vuotta aivan muualla, Ilmavoimien palveluksessa. – Työskentelin lentokonemekaanikkona. Vastuun ottaminen ja asiakaspalvelu sekä mahdollisissa onnettomuustilanteissa toiminta saatavilla olevilla välineillä; näistä työn kautta tutuiksi tulleista taidoista on hyötyä myös eräoppaana. – Enoni kasvatti minua ”metsäläisen taidoille” osaltaan, olin ja olen edelleen innokas kala- ja metsämies pitkälle juuri hänen esimerkkinsä innostamana. Teijo suoritti viitisentoista vuotta sitten, lentokonemekaanikon työnsä ohessa metsätalousyrittäjän ammattitutkinnon. Tänä keväänä hän valmistui erä- […]

Sammakot keväällä. Kuva Arja Siikström.

Sammakot keväällä. Kuva Arja Siikström.

Vesankaan avattiin frisbeegolf-rata

Vesankaan avattiin frisbeegolf-rata

Kun on tutut kaverit, tahtoa ja yhteinen tavoite, homma etenee. Näin kiteytti kokemuksensa toukokuisena tiistai-iltana Tiina Martelius-Louniala, joka hankevetäjänä piti puhetta Vesanka DiscGolfParkin avajaistilaisuudessa. Vesangan päiväkoti-koulun ympäristöön avattiin kaikille käyttäjille avoin ja maksuton C1-luokan frisbeegolf-rata. Rata toteutettiin Kimpsu-hankkeen alahankkeena ja siihen saatiin Leader-rahoitusta. – Aikuisia talkoolaisia oli yhteensä 74 tässä työssä mukana, se on iso joukko ja siihen mahtuu monenlaista tarpeellista osaamista. Oli paljon kyläläisiä, mutta isoin rooli ja vastuu homman etenemisestä oli päiväkoti-koulun vanhempaintoimikunnalla. Vanhemmat jaksoivat talkoilla ja myös lapset olivat mukana työssä vaikkapa risunkantajana, Martelius-Louniala kiitteli. JyväsRiihi oli mukana radan materiaalikustannuksia rahoittamassa. – Tässä hankkeessa näkyi selvästi, että […]

Kääk ja tööt – sarjisten avulla eteenpäin

Kääk ja tööt – sarjisten avulla eteenpäin

Uuraisten etsivä nuorisotyö ja Hyvän Tuulen paja järjestivät tänä vuonna toisen kerran kolme kuukautta kestävän ryhmän työttömille, alle 29-vuotiaille, uuraislaisille nuorille. Ilmaiseen ryhmään olisi mahtunut enemmänkin nuoria, kuin nyt mukana olevat. – Syyt, miksi ryhmämuotoiseen toimintaan on iso kynnys lähteä, ovat hyvin moninaiset, mutta erilaiset sosiaalisten tilanteiden pelot ovat niistä usein suurimpia. Pelko on turhaa, mutta ymmärrettävää, toisille sopivat paremmin yksilötapaamiset, kertoo etsivä nuorisotyöntekijä Marjo Ruuska. Neljä rohkeaa nuorta uuraislaista nuorta kuitenkin lähti ryhmään mukaan. Ensimmäisten kertojen life coachingin ja itsetuntoharjoitusten jälkeen viime kerroilla on työstetty omaa elämää sarjakuvan keinoin. – Ihan hyvä kokemus tämä on ollut. On saanut kartoitettua […]

Jorma Kautto ansaitulle eläkkeelle

Jorma Kautto ansaitulle eläkkeelle

Jorma Kauton 29-vuotinen työ Toivakan palokunnan johdossa on tullut päätökseen. Mies jää ansaitulle eläkkeelle ja hän on viimeisen työpäivänsä jo puurtanut. Eläkepäivät alkavat lomien jälkeen heinäkuussa. Paljon on mahtunut tapahtumia ja pelastustoimen kehittymistä näiden työvuosien aikana. – Tulin valituksi Toivakan palo- ja väestönsuojelupäälliköksi 18.2.1988. Työ sisälsi palo- ja väestönsuojelupäällikön tehtävät, ei ainoastaan Toivakassa, vaan myös vuosien 1993–2006 aikaan Leivonmäellä. Alkuaikojen tehtävissä hallinnolliset työt ja palotarkastukset työllistivät Kauttoa. – Tuolloin myös Lääninhallituksen pelastustoimisto työllisti varsin usein kirjeillään ja niihin vastaamisilla. – Aiempaan nähden nykyisin rakennuspaloja on vähemmän johtuen parantuneista paloturvallisuustekijöistä. Sen sijaan liikenteen kasvaessa tieliikenneonnettomuudet ovat lisääntyneet. – Kalusto on työurani […]

Satavuotiaalla flyygelillä satavuotiaan kunniaksi

Satavuotiaalla flyygelillä satavuotiaan kunniaksi

Neljä nuorta muusikkoa, yhden sylissä sello ja toisen soitettavana satavuotias flyygeli loihtivat Nukulan juhlahuoneisto Paamiskaan isänmaallisen konserttihetken sunnuntaina. Valtioneuvoston kanslia hyväksyi konserttisarjan Suomi 100 –juhlavuoden tapahtumaksi, joten korkeassa hirsiseinäisessä salissa kuultiin hyvin suomalaista musiikkia vuodesta 1917 alkaen tähän päivään saakka. Aamun kiuru kirkkaudessa soittaa –konsertti sisälsi musiikkia Leivosta Pohjantähden alle, Finlandia-hymniä unohtamatta. Oman historiallisen aspektinsa esitykseen antoi Nukulan flyygeli, jonka puuosat on vuonna 1917 suunnitellut kuvanveistäjä Emil Wikström. Koneisto soittimeen hankittiin Saksasta. – Maastamme tällaisia flyygeleitä löytyy vain kaksi, toinen meiltä, toinen presidentti Urho Kekkosen Tamminiemestä, paljasti Nukulan emäntä Hannele Levävaara. Esiintyjistä kolme oli Jyväskylän ammattikorkeakoulun musiikinopiskelijoita: tamperelainen Suvi Liimola […]

Kotaperän onnellisin mies

Kotaperän onnellisin mies

Uuraisilla on nyt uunituore Suomen mestari. Jani Ojanperä voitti sunnuntaina SM-Lohipilkin Kuopion Valkeisella. Yleisöä ja kanssakilpailijoita alkoi kerääntyä ympärille, kun mies taiteili liki 2,5-kiloista kirjolohta kuuden tuuman avannosta ylös. Ojanperä oli ensikertalaisena SM-kisoissa ja otti saman tien kirkkaimman mitalin noin 270 osallistujan joukossa. – Se tässä onkin se koukuttava juttu, että on pienet vehkeet ja iso kala, miten se saadaan vai saadaanko ollenkaan avannosta jäälle asti. Eräätkin siimat olen saanut poikki menemään kun on tullut kiirehdittyä liikaa, kertoilee edelleen uskomatonta menestystään makusteleva Jani kotona keittiön pöydän ääressä. Vaimo-Marianne ja pieni puhetta tapaileva tytär kannustavat iskää harrastamaan. Kisamatkoille kyllä kotoa pääsee […]

Brasilialaista jujutsua Uuraisilla

Brasilialaista jujutsua Uuraisilla

Uuraisilla on alkanut brasialaisen jujutsun ja lukkopainin peruskurssi vuoden alussa. Lisätietoja löytyy esimerkiksi BJJ Saarijärven Facebook-sivuilta, joita opettajiksi saapuvat Seppo ja Harri Niemi edustavat. Niemet ovat vetäneet lajia Saarijärven koulukeskuksella kolme vuotta, mutta sisäilmaongelmista kärsivästä tilasta on käärittävä molski rullalle ja lähdettävä evakkoon. Naapurikunnan koulukeskuksen auditoriosta löytyivät uudet tilat. Veljekset toivat kevätkaudelle uuden lajin Uuraisille, mutta he toivat mukanaan myös harrastajaporukan, joka on jo runsastunut uuraislaisista lajin pariin löytäneistä. – Uusille harrastajille on tarjolla kokenutta treeniseuraa, jota ei tietenkään tarvitse pelätä, vaan siitä kannattaa ottaa hyöty irti, Seppo Niemi sanoo. – 15:stä Saarijärven junnusta ainakin 10 jatkaa täällä, Harri lisää. Hoikankyläläiset veljekset Seppo […]

Taskisten asiakkaille tulossa bonusta

Taskisten asiakkaille tulossa bonusta

Pienen on oltava oivalla tavalla omaperäinen, jotta erottuu edukseen suurten seasta. Tällä periaatteella on markkinointiaan lähtenyt pohtimaan Jukka Taskinen, joka vetää perheyritystä Toivakassa. Tilitoimisto Jukka Taskinen Oy:ssä erotutaan paitsi auttamalla asiakasyrityksiä menestymään, jaetaan myös omasta menestyksestä asiakkaille takaisin. Jukka Taskinen ei tiedä, että vastaavaa käytäntöä olisi maamme muissa, yhteensä noin 14 000 alan yrityksessä. – Meillä tämä on ihan yksityinen idea, se ei liity mihinkään ketjuuntumiseen tai esimerkiksi asiakkaiden jäsenyyteen jossain valtakunnallisessa jutussa. Mietimme vain, miten voisimme osoittaa, että todella välitämme asiakkaistamme ja haluamme heidän menestyvän. Tokihan me voittoa tavoittelemme niin kuin yrittäjät ainakin, mutta olemme täällä kuitenkin ensisijaisesti asiakasyritystemme vuoksi, […]

Hyvien muistojen päivä

Hyvien muistojen päivä

Kummalliselle tuntuu, että yksi kauppa vaan jää. Ihana olisi jos joku perustaisi uuden kaupan, toivoo Raija Leppänen ja ostaa Uuraisten Siwan viimeisen päivää alennusmyynnistä itselleen noita-akan. Ystävä Hanna Vääräsmäki tyytyy pillimehuun. – Toivottavasti näihin tiloihin tulisi kuitenkin jotain toimintaa, Jouni Kemppainen sanoo ja kerää ostoskorin täyteen. – Jos toista kauppaa ei saada, niin olisi tietysti hieno asia, jos Sale muuttui S-Marketiksi, mutta sekään ei taida olla todennäköistä, hän jatkaa. Surutyötä on tehty jo pitkään ja vaikka tutun kaupan hiljeneminen ei ketään ilahduta, niin kaikkein kovimmin Siwan loppuminen koskettaa sitä vanhempaa väestönosaa, joka alkoi vuosikymmeniä sitten asioimaan työväen Mäki-Matissa ja joille […]