Juttuarkisto

Tsemppiä!

Nuorten Keski-Suomi on valinnut tämän vuoden tsempparit ja tsemppaajat. Toivakan nuori Tsemppari on Anita Sundvall ja aikuinen Tsemppaaja on Eine Vesander.Uuraisten nuoreksi Tsemppariksi on valittu Samuli Mattila ja aikuiseksi Tsemppaajaksi Eija Lehtinen.

Tappuraharjulle rivitalo

Rakennuspalvelu Keijo Sironen Oy alkaa rakentamaan ensi elokuussa Uuraisten Tappuraharjuun neljän asunnon omistusrivitaloa, mikäli riittävästi ennakkoon ostajilta asiaan kiinnostusta löytyy.
rnKiinnostus tarkoittaa tässä tapauksessa kolmen asunnon myymistä. Ennakkomarkkinointi alkaa aivan lähiaikoina havainnekuvien valmistuttua.
rn– Taloon tulee yksi 72 neliön kolmio ja kolme 55-59 neliön kaksiota, kertoo perheyrityksessä työnjohtajana työskentelevä Antti Sironen.

Nisuja ja pusuja kylätalon hyväksi

Jo ennen kukonlaulua suureen pönttöuuniin on viritelty ensimmäiset tulet. Lämmin tunnelma ja vastustamaton pullantuoksu suorastaan kiskovat astumaan peremmälle.
rnNisulan kyläseuran talkoolaiset ovat taas kerran pistäneet parastaan, ja tarjolla on pusuja ja muita nisuja, on hernerokkaa ja tietysti kyläkahvila. Ja koko touhu oman kylätalon hyväksi.

Sirpa viettää kiireettömiä eläkepäiviä

Sirpa Rautio, Uuraisten ja koko Suomen ensimmäinen naispuolinen kunnanjohtaja, on nauttinut eläkepäivistä runsaan vuoden! Takana on yli 37 vuoden työkausi Uuraisten kunnassa, kaikkiaan työvuosia kertyi 42.

TERVETULOA UUDEN TOIMITUKSEN AVAJAISIIN 24.1.2013

Paikallisuutiset -lehden toimitus on muuttanut Uuraisille osoitteeseen Virastotie 2. Torstaina 14.1. on avajaiskahvien aika. Tule tapaamaan lehden väkeä ja osallistumaan arpajaisiin!

Hirvaskankaan Kädenjälki -päiväkoti laajenee

Päiväkoti Kädenjäljen vetäjäkaksikko Virpi Peuhkurinen ja Maria Väisänen ovat rohkeita kuin Peppi Pitkätossu ja Pikku Myy, joita he ulkoisesti aikalailla muistuttavat.
Puolitoista vuotta sitten avattu yksityinen päiväkoti Kädenjälki oli naisten unelmien täyttymys. Alkuaika on ollut kiireistä, mutta antoisaa aikaa.